Kaukana sumussa huutaa surumielinen suuri eläin

Kaukana sumussa huutaa surumielinen suuri eläin

kosketan käsineen ja hihan välistä paljastuvaa ihoa

aivoni hylkivät vokaaleja enkä saa ajatuksistani selvää.

hiekka pakenee jalan alta

ujo aalto synnyttää kivikossa vaimean kilinän

 

maailma on peitellyt itsensä harmaaseen

punaiset hiuksesi loistavat kuin liekki

öisin kuume nousee kohisten

näen unia, joissa uin päämäärättömästi vastavirtaan.

”ratkot öisin jotain” sanot

”ratkon pieneksi käyneitä aatteita ja pesussa nuhjaantuneita vaatteita” sanon

”kroppa natisee kuin vanha ruuhi” sinä sanot

Koira pissaa komean kaaren kieltomerkin juureen

 

sovitaan hyvin tähän maisemaan.

sumutorvi vinkaisee vaimeasti.

suruseni